keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Ordo Equestris Vini Europae


Kyseinen vanha eurooppalainen (lue itävaltalainen) ritarikunta käväisi Helsingissä perustamassa Suomen legaattia. Puuhamiehenä Suomessa toiminut kauppaneuvos, pääkonsuli Ilkka Lantto otti vastaan perustajaritarin eli Commendator Fundationiksen tehtävät. Meitä oli 9 ritariksi (Hospes) lyötäviä. Tunsin heistä ainoastaan paistinkääntäjien ja juustoseuran puheenjohtaja Antti Hemmin. Ritariksi lyötiin myös ainoana naisena suurlähettiläs Eva-Christina Mäkeläinen. Juhlallisen tilaisuuden jälkeen maistelimme itävaltalaisia laatuviinejä ja lopuksi isäntänä toiminut Kesko tarjoili pientä purtavaa komeissa tiloissaan Katajanokalla. Ritarikunnan tunnuslauseena on In Honorem Dei et In Honorem Vini. On mukava saada olla tämän uuden pullakerhon jäsen.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Messuilua






Tuli käytyä Hesan Viini, ruoka & hyvä elämä messuilla. Samaan aikaan oli Messukeskuksen toisissa saleissa kirja- ja musiikkimessut. Kirjamessut näyttivät olevan suosikkiasemassa. Käväisin pikaisesti toteamassa runsaat tarjoukset ja haastateltavien kirjailijoiden kohdalla kuuntelin kun Paavo Lipposta tivattiin ankeasta lapsuudesta ja muista menneistä vasta julkistetun kirjansa tiimoilta.







Viinipuolella oli suhteellisen rauhaisaa. Kävin maistelemassa Juha Berglundin tuotteita ja onnittelemassa Suomen ensimmäistä viinivaikuttajaa, jollaiseksi Viini-lehti oli arvostanut Jari Lahdenojan työn. Maistelin myös Beringerin osastolla erilaisten ruokaan liittyvien makujen vaikutuksia eri tyypin viineihin. Kyseessä on vanha Tim Hannin tutkima menetelmä, joka yhä on ajankohtainen.



Messuilta kiiruhdin Itävallan kaupallisen edustuston
perinteiseen kerran vuodessa tapahtuvaan maistiaistilaisuuteen.
Tänä vuonna tilaisuus pidettiin Rake-salissa ja tilaisuus oli pienimuotoinen katastrofi sillä pieneen saliin oli sullottu liian monia tuottajia ja liian paljon maistelijoita. Willi Opitz oli kuitenkin taas kerran elementissään ja juttua riitti kaikille.



keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Leena Kotka


Leena Kotka piti mukavan chanson-illan Viinille baarissa 7. 10.2009. Leena lauleskeli tunnettuja Edith Piafin laulelmia niitä tunteikkaasti tulkiten. Baari oli täynnä eli meitä oli n. 30 asiakasta. Tauno ja Mika tarjoilivat lasillisen Lounais-Ranskalaista viiniä (Gerard Bertrand Réserve Spéciale Carignan, Vieilles Vignes 2007, Vin de Pays d´Oc, Languedoc-Rousillon) ja hienon juustolautasen lisukkeina päärynää ja viikunaa. Muistan Leena Kotkan välittömät esiintymiset jo kun viinimestarit tekivät v. 2000 ensimmäisen opintomatkansa Ranskan Beaujolaisin alueelle. Leena oli mukana ranskan kielen tulkkina ja viihdytti uupunutta poimijajoukkoa iltaisin lauluillaan.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Kirja- ja ruokamessut


Turussa on taas pidetty perinteiset kirja- ja ruokamessut 2-4.10.2009. Kirjamessuilla olin mukana Turun Klassikon 130 v. juhlakirjan julkaisemisessa ja sen myymisessä. Otin kuvan tontista, jonka suunnitteli kuvassa tekelettään viimeistelevä vanha klassikko arkkitehti Seppo Laitakari. Pöydän ääressä ottaa tialuksia vastaan latinan opettaja Reija Pentti-Tuomisto.





Ruokapuolella oli sitten maistelemista koko päivällisen edestä. Jos jäi vielä nälkä niin Aki Wahlmannin oppilaat olivat keitelleet mukavia välipaloja Torresin viinien kanssa nautittaviksi.









Aki Wahlman esiintyi päivän mittaan ns. ruokalavalla yhdessä Antti Vahteran kanssa. Mukana oli aina eri julkkiksia kuten Iiro Rantala, joka säesti Antin kokkaamista Mojon tyyliin










Essi Avellan kävi esittelemässä uutta viinikirjaansa, johon hän on kerännyt 100 Alkon viiniä, etupäässä hyvän hinta / laatu suhteen rajoittamana.









Fazer ja Vinestate pitivät suurta suosiota saavuttaneen suklaa-viinikurssin, jossa haettiin eri suklaatyypeille sopivimmat punaviinit. Vinestaten puolesta viinit esitteli Pasi Ketolainen.



































torstai 1. lokakuuta 2009

Sherryt



Rainer Kosken pruuvareille pitämät koulutukset jatkuvat. 1.10.2009 tutustuttiin Vakuutusyhtiö If:in tiloissa erilaisiin sherry-tyyppeihin. Tässä maisteltavina olleet laadut: (suluissa henk. koht. pisteeni skaalalla 1-5).



1) Inocente Fino Valdespino (3)
2) Doña Alicia Manzanilla Pasada (3)
3) Oloroso Dry 12 years (3 +)
4) Dos Cortados Palo Cortado 20 years (2)
5) Jalifa Amontillado 30 years (2)
6) Christina Oloroso Abocato (4)
7) East India Solera, Emilio Lustau (4.5)
8) Don Guido Pedro Ximénes 20 years (5)

Pasada merkintä Manzanillan nimessä merkitsee sitä, että viiniä on vanhennettu kauemmin eli n. 7 vuotta. Tällöin flor-ketto on ohentunut mutta siitä ei ole vielä tullut Amontilladoa. Kolmesta viimeisestä viinistä ei ole kuvaa pulloista mutta laseissa värit tulivat selvästi esille. Kolmen viimeksi maistetun sherryn sokeripitoisuudet olivat: 50 g/l, 150 g/l ja 390 g/l.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Heinon Tukku




Tuli taas käytyä perinteisillä Heinon Tukun messuilla Helsingin messukeskuksessa. Oli ruokaa ja juomaa eri yritysten esitteleminä. Lähinnä viihdyin viinipuolella ja siinä maistelujen välissä kuuntelin muutaman mielenkiintoisen tuote-esittelyn.Esa Salminen Norex Spiritsistä esitteli Camun konjakkitalon Ile de Ré saaren konjakkeja. Maistelimme kolmea laatua: Fine Island Cognac, Double Matured ja XO. Kaikissa löytyi hiukan suolaisuutta, josta saaren konjakit tunnetaan. Pidin eniten pehmeästä kaksi kertaa kypsytetystä laadusta.







Käväisin välillä nauttimassa Fondbergin viiniagenttuurin Sanna Gullstenin tarjoamia antimia. On häpeä tunnustaa mutta kyllä viinakin voi olla hyvää.







Muina esityksin Boulardin Calvados ja Disaronno-likööristä tehtyjä drinkkejä




.





maanantai 31. elokuuta 2009

Gigondas

Uutena alueena kävimme maistelemassa 31.8.2009 Alain Lauden luona Rhonen Gigondaksen. Gigondas kuuluu Vauclusen departtementtiin ja siellä vallitsee välimerellinen ilmasto. Rooman legionalaiset aloittivat täällä viinin viljelyn. AOC luokitus on vuodelta 1971.Alueen 1171 ha tuottaa vuosittain viiniä n. 40.000 hl ja luvallinen sato on vain 35 hl/ha (keskimääräinen sato Euroopassa on n. 50 hl/ha). 96 % viineistä on punaisia ja 4 % roséta. Valkoviinejä ei valmisteta vaikka Alain väittää niitä kyllä alueelta myös löytyvän. Tavallisimmat rypälelajikkeet ovat Grenache, Syrah ja Mourvèdre. Viinit ovat yleensä melko alkoholipitoisia. Maistelemamme viinien alkoholipitoisuus vaihteli 13.5:stä 15 %:iin.
Tässä nauttimamme viinit ja pisteet skaalalla 1-5. Meitä oli 12 maistelijaa ja pisteet esitetty keskiarvo/henk.koht.

1) Ch. Redotier, 2002, pisteet 3.17/4
2) Dom.de Fontavin, Cuvée les Terasses, 1999, 4.17/5
3) Le Brut de Foudre, Cave de Gigondas, 2005, 3.75/4
4) La Tour Sarrazine, Dom. Le Clos de Gazaux, 2007, 3.75/4
5) L´Hallali, Cave de Gigondas, 2007, 4.00/4
6) Le Vieux Clocher, Nobles Terrasses, Arnoux et fils, 2006, 3,83/4
7) Terre des Aînés, Montirius 2004, 3.92/5
8) Signature Cave de Gigondas, 2006, 3.42/4

Voittajaksi selviytyi numero 2. Olemme aikaisemminkin maistelleet tämän talon Vacqueiraksen alueen viiniä, joka silloin ei pärjännyt yhtä hyvin (Dom. de Fontavin 2007 (29 / 3) Ka = 3.22). Tämä Gigondaksen alueen viini tehdään 75 % Grenach ja 25% Mourvèdre rypäleistä. Köynnökset kasvavat Dentelles de Montmirail vuoren rinteillä ja ovat keskimäärin 50 vuotta vanhoja. Viini oli jo hiukan rusehtavaa ja tuoksu jotenkin tunkkainen. Maku sensijaan räjähti suussa kompleksiseksi ja miellyttäväksi sekamelskaksi. Viinissä on syvyyttä ja säilyy vielä hyvissä olosuhteissa 5 - 8 vuotta.
Toiseksi sijoittui Alkostakin saatavissa ollut "metsästysviini". Alkon hinta tuntuu edulliselta (12,50 euroa) mutta niinpä ei viini maksakaan talosta ostettuna kuin 7,15 euroa. On ehdottomasti hintansa väärti.
Kolmanneksi sijoittunut Montirius on sarjan ainoa luomuviini. Tila käsittää 16 ha, jotka sijaitsevat kolmella eri palstalla. Mindel (10 ha) on alluviaalista jättömaata, Barrémien (3 ha) on hiekkamaata ja merkkeliä ja loput Oligocéne koostuu punaisesta savesta.