lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tampereen Viinimessut

Kuvissa viinikirjailija André Dominé, joka oli ehkä kuvatuin messuvieras ja vieressä Torresin uusi viinilähettiläs Anna-Stiina Jäppinen.

Tampereella pidettiin nimittäin 13 - 15.4.2012 ensimmäiset viinimessut. Moni näytteilleasettaja on jäänyt pois Helsingin viinimessuilta, koska tonttien hinnat ovat olleet liian korkeita. Tampereen 6 neliön näyttelytontista saa pulittaa 490 euroa mikä tietääkseni on paljon edullisempi Helsingin Messukeskuksen perimiin hintoihin. Kävin Tampereen messuilla 14.4. ja mielestäni järjestelyt ja tunnelma olivat kotoisemmat kuin Helsingissä. Samalla alueella järjestettiin samanaikaisesti puutarha-, matkailu-, kirja- ja keräilymessut, joten yleisö hajaantui tasaisesti koko alueelle eikä suurempia tungoksia päässyt syntymään. Viinimessujen luentotilat olivat melko pienet mikä aiheutti sen, että maistelutilaisuudet olivat loppuunmyytyjä. Sain itselleni varattua paikat Timo Jokisen vetämään tilaisuuteen " New Latitude Wines" ja Torresin tuoreen lähettilään Anna-Stiina Jäppisen luentoon: "Vastuullista viiniä".

Timo kertoili, että Kiinassa on jo 200.000 ha viiniviljelmiä eurooppalaisilla yrityksillä ja yli 1000 viinitilaa. Kiina on jo noussut kolmanneksi suurimmaksi viinintuottajaksi maailmassa. Kulutus on 1.2 l / vuosi / asukas ja nousee kuulemma n. 200 % vuosittainThaimaalainen viini oli mielenkiintoisen makuista. Se on tehty paikallisista Pokdum rypäleistä, johon on lisätty 10 % Shirazia. Anna-Stiina Jäppinen suoriutui hyvin Jari Lahdneojan suurista saappaiasta. Maistelimme espanjalaisia ja chileläisiä viinejä. Mielestäni parhaimmalta maistui Mas Borras Pinot Noir, jonka kanssa sopi hyvin Moscatel Oron kanssa tarkoitettu suklaakonvehti.

AMKAN Jaakko Penttinen tarjoili uutta kreikkalaista luomuviiniä Agathon Limnio Cabernet Sauvignonia. Ei olisi arvannut kreikkalaiseksi. Hyvää oli myös argentiinalainen Torrontes rypäleistä tehty jälkiruokaviini Don David. Heinon Tukun tontilta löytyi Yalumba sarjan uutuus C.S.:n ja Shirazin sekoite Scribbler, joka on jo nimetty huippuviini Signaturen lapseksi.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Vega Sicilia ja Tokaj Oremus

Winestate oli taas kutsunut viinimestareita maistelemaan kuuluisia Vega Sicilian ja Oremuksen tuotteita. Espanjan kuuluisin viinitalo Ribera del Dueron alueella sijaitseva Vega Sicilia omistaa nykyisin myös kolmen Espanjassa sijaitsevan viinitalon lisäksi vuonna 1993 hankitun Tokajin Oremuksen. Unkarilainen Zita Rojkowitch esitteli viinit ja talot ennen maistelua ja harvemmin meikäläinen pääsee maistelemaan näin kuuluisia ja arvokkaita viinejä. Tässä maistelemamme viinit ja henkilökohtaiset arvosanani sulkeissa skaalalla 1-5:

1.Oremus Mandolas Furmint Dry 2010, tukkuhinta n. 15 € (4)
2.Vega Sicilia Valbuena no 5 2006, 110 € (4)
3.Bodegas Alion 2007, 55,90 € (3)
4.Bodegas Pintia 2007 DO Toro, 44,90 € (3)
5.Oremus Botrytis Late Harvest 2007 19,50 €/0.375 l (4)
6.Oremus Aszu 3 puttonyos 2006 27,50 €/0.5 l (4)
7.Oremus Aszu 3 puttonyos 2002 (5)
8.Oremus Aszu 5 puttonyos 2005 47,50 € (5)
9.Oremus Aszu 5 puttonyos 2000 (5)
10.Oremus Aszu 6 puttonyos 2002 60,00 € (4)
11.Oremus Aszu 6 puttonyos 2000 (3)
12Oremus Aszu Eszencia 2002 225 €/0.375 l (5)












Mielenkiintoista oli verrata varsinkin Tokaji viinien eri vuosikertoja ja havaita miten suuria eroja kylmä tai kuuma kesä tuo tullessaan. Esimerkiksi Tokajissa kylmiä vuosia olivat 2002 ja 2005. Kuumia hyviä vuosia 2000 ja 2006.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Viinimestarien Bordeaux-tasting


Anu oli kutsunut maestrot 25.3.2012 Ravintola Koulun viinitupaan maistelemaan vanhempia bordeauxlaisia. Pari oli vuodelta 1969 ja neljä vuodelta 1996. Tässä viinit ja henkilökohtaiset pisteeni skaalalla 1-5.



1)Chateau Haut-Bardoulet 1969, St. Emilion (2)
2)Chateau Laborde 1969, Medoc, Henri Moreau & Co. (3)
3)Chateau Prieure-Lichine 1996, Margaux (4)
4)Chateau Labegorce 1996, Margaux (4)
5)Chateau Branaire-Ducru 1996, St Julien (3)
6)Masi Amarone 1996 (3)

Muut viinit olivat tiedossa mutta viimeinen Amarone yritettiin tunnistaa. Veikkauksia tuli melkei ympäri Eurooppaa eli ei ollut Amarone helposti erotettavissa. Itse tarjosin Languedoc-Roussillonin aluetta.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

ViiniExpo 2012











Käväisin viinimessuilla 15.3.2012. Osallistuin 3 luento- ja maistelutilaisuuteen:

Austria beyond Grüner Veltliner (Andreas Wickhoff)
Frederic Leydet, Chateau Leydet-Valentin (Frederic Leydet ja Juha Berglund)
Chilean wines by Heikki Remes (Heikki Remes)

Siinä välissä ehdin käydä tutustumassa messujen tarjontaankin. Munskien vuoden viini piti tietenkin testata. (Pannier Brut Selection, 0.375 litran pullo 15,98 euroa). Mitään kunnon ahaa elämystä en kokenut. Andreas Wickhoff sensijaan piti hyvän katsauksen itävaltalaisviinien trendeistä. Hän edusti ryhmittymää Premium Estates of Austria, johon kuuluvat Loimer, Heinrich, Sattlerhof, Wieninger, Schellmann ja Gölles. Mielenkiintoinen viini oli Wiener Gemischter Satz, joka on tehty sekaisin kasvaneista rypäleistä. Minimi määrä lajikkeita pitää olla 4. Eniten pidin Sattlerhofin Sauvignon Blancista vuodelta 2007.
Mielenkiintoista oli myös maistella Frederic Leydetin talon tynnyrinäytteitä ja verrata Poemerolin aluetta St. Emilioniin. Henkilökohtaisesti pidin eniten Pomerolin alueen "vinification integral" viinistä.
Lopuksi kävin vielä kuuntelemassa Heikki Remeksen tarinoita Chilen viineistä

perjantai 24. helmikuuta 2012

Alkoovi Hajballa

Alajos ja Varpu olivat taas kerran vierailleet Unkarissa ja tuoneet mukanaan muutamia loistavia esimerkkejä unkarilaisesta viinikulttuurista. Alkoovi kokoontui 24.2.2012 niitä naatiskelemaan. Aloitimme Alajoksen sukulaisten lahjoittamalla hiukan erilaisella palinkalla (cseresznyepalinka). Se oli tehty villeistä hapankirsikoista (meggy) ja oli todella aromaattista ja pehmeää. Varsinainen viinitasting aloitettiin myös hiukan harvinaisemmalla valkoisella Kadarkalla, joka oli yllättävän pirtsakkaa ja hedelmäistä kevyttä viiniä. Sen rinnalla maistelimme Tokajin Dobogo viinitalon valmistamaa 100 % Furmintia, jonka rypäleet on kerätty yli 30 vuotta vanhoista köynnöksistä.
Punaviinit aloitimme maistelemalla Egerin alueen Grof Buttleria, joka on valmistettu Pinot Noirista ja Cabernet Sauvignonista. Seuraavaksi siirryimme Villanyn alueen Duennium viiniin, joka on sekoitus Caberbet Sauvignonista ja Cabernet Francista. Tätä Vylyanin viinitalon lippulaivaa ei tehdä kuin parhaimpina vuosina. Nyt nautittu viini oli 5. valmistettu vuosikerta. Kuudes vuosikerta on tehty vuonna 2006. Myös seuraava viini oli Villanyn alueelta. Sauska viinitehdas tekee Cuvée 7 nimistä viiniä neljästä eri lajikkeista: 42% Merlota, 26% C.S., 21% C.Francia ja 11% Syrahia.
Seuraavat 2 viiniä olivat Taklerin viinitalon tuotteita Szekszárdin alueelta. Toinen oli Bikaver seos (Kekfrankos, Merlot, C.F., C.S ja Kadarka) ja toinen 100% C.F.
Bonuspullona nautimme hanhenmaksan kera 6 puttonyosin Tokajia. Tässä viinit pisteytettynä skaalalla 1-5 (henk.koht.pisteet / 7 testaajan yhteispisteet)

1) Valkoinen Kadarka (4 / 22)
2) Tokaji Betsek Furmint 2010 (5 / 29)

3) Grof Buttler "B" 2005 (4 / 28)
4) Villany Duennium 2003 (4 / 23)
5) Sauska Cuvée 7 2007 (5 / 29)
6) Takler Bikaver 2007 (4 / 29)
7) Takler 100% C.F.2007 (4 / 34)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Winestate-Itävallan viinejä











Winestaten ahkerat Pasi Ketolainen ja Samu Ihalainen kävivät maistattamassa itävaltalaisia viinejä Panimoravintola Koulun Cygnaeuksen kabinetissa 20.2.2012. Viimeksi pojat olivat maistattamassa täällä Turussa Gerard Bertrandin makoisia viinejä viine vuoden lokakuussa. Mukanaan heillä oli silloin viinitaloa edustamassa Laura Garrigue. (Ks. http://parvela.blogspot.com/2011/10/bertrandia-tintassa.html)
Tänään maistelimme yhteensä 25 erilaista viiniä. Tässä viinit lueteltuna ja suluissa henk.koht. pisteeni skaalalla 1-5

WG Tement, Steiermark

Temento Green 2011, 14,50 € (4)
Sauvignon Blanc Grassnitzberg 210, 29,90 € (3)

WG Jurtschitsch, Kamptal

Little J Grüner Veltliner 2010, 10,90€ (3)
Grüner Veltliner Stein 2010, 15,50 € (3)
Reserve Riesling Zübinger Heiligenstein 2010, Organic, 21,90 € (3)
Reserve Pinot Moir 2008, 29,00 € (3)

Domaine Wachau, Niederösterreich

Terrassen Federspiel Grüner Veltliner 2011, 12,99 € (4)
Terrassen Smaragd Riesling 2010, 16,50 € (2)
Achleiten Smaragd Riesling 2010, 24,90 (3)
Terrassen Gelber Muskateller 2011, 12,50 € (3)

WG Johanneshof-Reinisch, Thermenregion

Rotgipfler 2011, 15,90 € (4)
Zierfandler Spiegel 2009, 23,50 € (3)
Pinot Noir 2010, 15,90 € (2)
St.Laurent vom Steinfeld 2008, 16,50 € (3)
Reserve Rauenfeld St.Laurent 2007, 27,50 € (3)

WG Markowitsch, Carnuntum

Rubin Carnuntum Zweigelt 2010, 14,50 € (4)
Pinot Noir 2009, 19,50 € (3)

Arachon TFXT, Burgenland

A´kira Blaufränkisch 2009, 21,50 € (2)
Arachon Evolution 2009, 36,90 € (2)

WG Münzenrieder, Burgenland

Zweigelt 2010, 9,99 € (4)
Zweigelt Illmitzerweg 2009, 12,90 (3)
Mavie 2007, 19,90 € (3)
Siddharta TBA Chardonnay 2005, 19,95 € (5)

WG Angerhof Tschida, Burgenland

BA Sämling Seewinkel 2007, 20,00 (5)
TBA Sämling 2007, 38,50 € (5)

perjantai 17. helmikuuta 2012

Pruuvarien jääviinit


Rainer piti pruuvareille Kemian laitoksella 16.2.2012 kuuden jääviinin maistiaiset. Viinit arvuuteltiin sokkona ja muutaman vihjeen jälkeen ne alkoivat avautua. Meitä maistelijoita oli 6 ja pisteet jaettiin skaalalla 1-5. Suluissa henk.koht./kaikkien pisteet. Viinit olivat:

1) Inniskillin Icewine 2003, Niagara Peninsula 65 € (2/21)
2) Bacharacher Kloster Förstental Eiswein 2004, 61 € (2/20)
3) Apple Icewine 2006, Ruotsi, 42,05 € (3/20)
4) Weissherbst Eiswein 2008, 35,60 € (4/18)
5) Willi Opitz Cuvée Eiswein 2009, 23,90 € (5/26)
6) Yarden Heights Wine 2009, 19,99 @ (5/21)