perjantai 19. kesäkuuta 2009

Johannes 2009


Taas on Johannesta vietetty perinteisellä tavalla eli ystävien luona Raisiossa. Tässä tämänkin blogin teksti viime vuodelta:

"Juhannusaatto meni soppailun ja muunkinlaisen mässäilyn merkeissä. Soppana tehtiin caribialainen äyriäiskeitto ja sille tuntui parhaiten sopivan Yalumban Riesling. Vaikka Pietrafittan nimi ainakin ruotsinkielisiä hymyilyttää, oli Vernacciasta tehty valkkari liian pliisua hiukan tulisellekin keitolle. Grillattujen karitsanfileiden kanssa Burgundilainen Pinot Noir oli mielestäni sofistikoitunut ja kompleksinen viini vaikka muu seurue sitä vähätteli ja siirtyi australialaiseen syrahiin"

Tänä vuonna söimme alkupaloina konjakkigraavattua lohta. mätimössöä ja Jussi Jurkan reseptin mukaan valmistettua silliä. Kaiken tämän kruunasi tietenkin Turun torin Elvikseltä ostetut uudet puikulat. Pääruokana paistoimme nieriää ja katkarapuja lisukkeina bataattipaistosta ja parsakaalia. Jälkiruokana mascarpone-mansikkakakku, jossa kostukkeena oli käytetty makeaa sherryä.
Viineinä oli Vouvray Tête de Cuvée Brut, Leyda Sauvignon Blanc Chile 2008 ja Domaine Saint Paul, Chateauneuf-du-Pape 2006. Kuva on valitettavasti melko valaistunut mutta niin olivat nauttijatkin.

Ei kommentteja: